Etusivu
Ajankohtaista
Yläinen Toriseva
Herraskoski
Lupien myynti
Yhteystiedot
Toimintaa
Kuvagalleria
Linkkejä
Tukijoitamme
|
Pertsan perhovinkit
Perhokalastuksen asiantuntija Pertti Kanerva antaa vinkkejä Herraskoskella kalastaville. Hänen kokemustensa mukaan tummanoliivi larva toimii koko kesän, mutta koukkukokoa voi pienentää kauden loppua kohti. Joinakin aikoina kimalleselkäinen larvamalli herättää kalan huomion muita paremmin. Alkukaudesta koukkukoko voi olla 8-10, loppukaudesta 12-16. Kalastus larvastamalla onnistuu pienen lisäpainon avulla. Kullanruskeat ja muut ruskeansävyiset larvat, koukkukoolla 10-14, toimivat myös heinäkuulta lähtien vesien laskettua.
Mutikoista Pertsa kertoo, että Spuddler ja Muddler Minnow -tyyppiset perhot käyvät hyvin. Kulta- tai hopearunko ja ruskean- tai vihreänkirjava siipi on osoittautunut toimivaksi, kuten myös simppujäljitelmät. Alkukaudesta koukkukoko voi olla 2-4. Loppukaudesta voi tarjota pienempää 6-8. Yöllä kannattaa käyttää isompaa perhoa.
- Salakkajäljitelmät ovat alkukaudesta hyviä. Supertinseli, Surffilauta tai hopearunkoinen Salakkastreamer toimivat hyvin, Kanerva kertoo. Hänen mukaansa myös tumma kuulapupa on hyvä yleisperho Herraskoskella loppukaudesta.
- Aurinkoisessa päiväkalastuksessa kullanruskea kuulapupa on toiminut usein muita paremmin. Koukkukoko 14 on hyvä peruskoko. Vihreäsävyinen pupa kuuluu elokuulla perusperhoihin. Uppopupalla kannattaa kalastaa, vaikka pintakäyntejä ei näkyisikään. Illasta kalojen näyttäytyessä pinnassa kannattaa vaihtaa pintapupa siimaan. Surffilauta sekä muurahaisjäljitelmä foamimurkku kannattaa varata mukaan rasiaan, kun lähtee Herraskoskelle kalaan.

Foamimurkku
Yksityiskohtaiset ohjeet kummankin perhon sitomiseen löytyvät sivulta Perhorasian pakolliset.
|
www.tulovirrat.fi
Tietoa paikkakunnasta
|