Foamimurkun juuret on 1980-luvulla, jolloin saksin ensimmäiset takuulla kelluvat murkut makuualustan harmaasta foamista. Myöhemmin löytyi mustaa foamia ja ajan myötä murkku sai vielä värillisen "iskupisteen" keskelle. Joskus on tullut sellainen tunne että väristä on hyötyä, mutta useimmin väri taitaa olla vain kalastajaa varten. 14 on peruskoko, josta voi eri kokoisia muunnoksia suuntaan tai toiseen. Foamimurkku on toiminut hyvin järvillä sekä koskien sileillä niskoilla ja isommissa peileissä. Herrasen sileä niska on omiaan fomimurkulle. Vinkiksi voi mainita, että täysin luonnoton oranssinen foamimurkku on toiminut Herrasella mainiosti useamminkin.

Surffilauta

Koukku: nro 2, 6XL pitkä streamerkoukku. Mielellään ohutlankainen Runko/pyrstö: Tiimarin hopeista metallic shreds lametta tai flashabouta Selkä: 4 mm tarrafoamia muotoon leikattuna Silmä: 10 mm irtopupilli silmä (Tiimarista)

Seuraavassa perhon kehittelijä Pertti Kanerva kertoilee miten surffilauta sai alkunsa ja mitä se surffailu itseasiassa on.

Surffilauta on perhomiehen nirha. Perusidea on sama. Vikaantuneiden tai muuten poikkeavasti käyttäytyvien hopeasuomuisten pikkukalojen jäljitelmäksi kehitetty Surffilauta on tehokas koskitaimenen huomion herättäjä.

Surffilauta on parhaimmillaan koskien niskoilla ja kosken kiventakuspeileissä, kun sitä vedetään reilusti, joskus jopa vesi lentäen, oletetun kalan yli, niin se saa toisinaan isonkin kalan hyppäämään hulvattomasti Surffilaudan perään. Varsin usein hyökkäys menee ohi, mutta ketään tilanne ei jätä kylmäksi.

Pelkästään virrassa lilluttelemalla Surffilauta ei ole tehokas, vaan se kannattaa vetää ylhäältä poikittain virran /kuopan yli reilusti virtaa nopeammin ja vielä vavalla väristäen. Myös alhaalta ylös nopeasti jopa hyppien vetämällä saa aikaan pakenevan salakan esityksen ja myös silloin saattaa taimenen hermo pettää.

Kehitin Surffilaudan 1996-98 Supertinselin ja englantilaisten Floating Fry -kelluvan pikkukalajäljitelmän risteytyksenä. Surffilaudan kaikkia käyttöominaisuuksia ja mahdollisuuksia ei kykene muutamilla riveillä edes kertomaan, enkä varmasti edes ole huomannut Surffilaudan kaikkia mahdollisuuksia.Taimenen ohella ainakin haukia ja lohia se on kiinnostanut. Hyvänä puolena on, että isotkin kalat näyttävät yleensä reilusti itsensä eikä Surffilauta jää kovinkaan helposti pohjaan. Ja huonona puolena se, että tarttuvuus on muutaman kalan luokkaa kymmenestä ja parhaimmillaankin joka toinen huitaisee ohi. Jos tarttuvuus närästää, niin kuka kieltää virittämästä pyrstön taakse ylimääräistä "saaliskoukkua" pitkään tapsiin. Mutta on se vain niin hienoa katsoa, kun monikiloinen taimen pamauttaa kovan kosken kuohun juuresta lähes metrin ilmaloikalla Surffilaudan perään, että pelkän hypyn näkeminen on jo puoli saalista. Ja pelkän hypyn näkeminen riittää jo minulle.


Teksti ja kuvat: Pertti Kanerva

Palaute sivustosta

© 2008 Virtain Urheilukalastajat ry.